Met häyðyimä tyhä pärjäät ittensä intternaatissa

Beate Wilhelmsen oon Kven Østlandet-seuran aktiivinen jäsen. Kvääniassiit oon hälle tärkkee osa elämästä, hän kasuis ylös alkupöräisesti Pyssyjovessa, Porsangin komuunissa Finnmarkun fylkissä.

Se kieletty kieli

Hänen äiti oon Britta Sundnes, hän tuli Korpivuonon suvusta, missä oli paljon saamelaissii ja kväänii. Faarin nimi oli Alfred Wilhelmsen ja hän oli kvääni. Isovanhiimet, krannit ja vierhaat puhuthiin paljon kväänii, ja tällä laila Beate ja hänen sisarukset opithiin vähäsen kväänii. Vanhiimet ei puhunheet heile sitä, niinko valtakunta oli käskeny – tyhä ruiðaa saathiin praatata kläpille ko «niitten pää ei kestää usheita kielii». Ruiðalaistamispolitiikan mooli oliki opettaat kläpit praataamhaan tyhä ruiðaa, kieltäät kokonhansa äitinkielen käytön ja isoleerata net niitten omasta perheestä ja ylöskassuumismijööstä.

Les også: Flertallet av partiene på Stortinget vil ha sannhetskommisjon

Les også: Glad for å være i gang

Raskhaat vuoðet internaatissa

Beate ymmärsi varhain ette hänelä oon pakko mennä intternaattikoulhuun. Jo 6 vuoðen vanhana hän harjotteli olla itkemättä, vaikka oli tullu paha mieli jostaki, tällä laila hän piian kestäisi paremin jos joku kiusaisi, hän päätteli. Hän oli kuullu ko vanhemmat sisarukset olthiin muistelheet mitä sielä intternaatissa oli tapahtunu, ja hän pölkäsi itte kans kovasti.

Beate tuli intternaathiin ko hän oli 7 vuotinen. Hänen kotitalo oli vain viiðen kilomeetterin päässä, ja pahhiimessa häðässä hän saattoi laukkoot itkien kothiin. Hän sai muutaman kerran sölkäsaunan hyysjälpiltä ja muilta koulukläpiiltäki, voimakhaiseman laki päätti.

Sisarukset olthiin kuitenki lykylissii ko het saatethiin kävelä kothiin, siksi het päästhiin kothiin joka lauantai iltapäivänä ja tulthiin takasin sunnuntai iltana. Usheitten kläpitten koti oli niin kaukana ette het ei nähneet vanhimiita ko jouluina, päässiäisinä, kesä- ja syysfeeriällä.

Beate muistaa hyvin sen ettei hyysjälppi ja opettaajat perustanheet kläpiistä, jokka tyhä häirithiin heitä. Mithään hoittoo tai lohðutusta ei saatu, tyhä rangastusta, kläpitten tarpheihiin ei otettu huomioo. Jokku kläpit vaan parvuthiin koko yön, joka ainua yö. Monet ei ymmärtänheet mitä heile sanothiin, ko raavhaat praatathiin tyhä ruiðaa. Nämät kokemukset jätethiin haavoi kläpitten sielhuun ikuiseksi. Onnelisesti löytyi kans niitä jokka ymmärrethiin miitä tarpheita lapsila oli, ja heitä muistethaan lämpimästi.

Issoi toivheita Tottuuskommisuunile

Rolf Wilhelmsen (62) työtelee monikulttuurisuuðen ympäri. Suvussa on kväänii, saamelaissii ja ruiðalaissii. Yhðessä debattiprogrammisa ruiðalaistamispulitiikasta yksi debatantti sannoi, ette tyhä saamelaiset jouðuthiin ruiðalaistamispolitiikan alle. Rolfin silmitten eðessä vilissiit yht'äkkii kaikki vuoðet intternaattikoulussa ja hän suuttui. Mutta monet luulhaan, ette tyhä saamelaiset ruiðalaistethiin, hän pölkkää.

– Se mikä mulle oon erilaihiin tärkkee oon se, ette histooriaa ei saa forfalskata, ette joku saapi piirttäät oman kuvan histooriasta. Met häyðymä ottaat esile sen toðelisen histoorian. Kväänitten ja ruiðansuomalaistenki histoorian häyttyy ottaat ylös – het oon kans ruiðalaistettu, ja het oon menettänheet oman kulttuurin. Justhiinsa siitä oon puhuttu liikasen vähän, meinaa Rolf Wilhelmsen.

– Sie tykkäät sekä saamen että kväänin kielestä?

– Joo, mie opiskelin sallaa saamee ja kväänii kläppinä enkä ole koskhaan häveny omasta monikulttuurisesta taustasta. Ko saamelaisten herätys alkoi, tuli minule hyvin selväksi, ette minun kväänitaustaa ei sopinu tuoða esile. Mie meinaan ette niistä vääryksistä mitä kouluintternaatiissa tehthiin kväänitten kläppii kohtaan, oon valtakunta ollu vaiti. Poliittinen systeemi oon päättäny, ettë kväänin kieli ja muut hommat ei ole niin tärkkeitä, vaan net saattaa unhettaat. Tämä oon histoorian forfalskaamista, sannoo Rolf Wilhelmsen.

– Mutta sie toivot nyt ette kväänitten histoorian hyväksythään?

– Joo, se pitäis olla kirkhaasti selvilä ette Staati pyytäis antheeksi samalla laila ko saamelaisiltaki. Kielen ja kulttuurin menetys oon yhtä kova molemile minoriteetile. Se ette ensiklassilaisen otethaan ulos omasta kulttuurista, tekkee yhtä paljon vahinkkoo kväänile ko saamelaiseleki.

Potkaisi rektoria säärheen

Pia Kjellrun Wilhelmsen (51) on viiminen sisraruksista joka oli intternaatissa. Hän oli kuullu muisteluksii muilta sisaruksilta sieltä ja kantoi sisälään voimakasta vihhaa valtakunttaa vasthaan jo ennen ko alkoi itte koulhuun. Yhtenä päivänä Pia sai nokko. Hän käveli vasituisesti rektorin tykö ulkona friiminuttina ja potkaisi sitä säärheen niin lujasti ko jaksoi. Siitäpä sait senki, hirvee äijä, kaikista siitä mitä olet tehny minun veljille ja sisarile, hän ajatteli.

Rektori otti häntä olasta kiini ja sanoi vähän sarkastisesti, ette «sinustahan met tulema vielä kuulemhaan enämpi». Pia oli saanu vähäsen vihhaa ulos, ja oli onnesta mykkänä ko intternaattikoulun lopetethiin vain viikko tämän jälkhiin. Hänen rukkoukset olthiin kuultu, ja nyt het lähðethiin kaikin kothiin oman perheen tykö.

Kotona olthiin kans ilossii. Vanhiimet, ja eri laihin äiti Britta, joka oli kärsiny syðämessä siitä ette hän sai nähðä kläppii niin harvoin. Hän tunsi suurta surruu siitä, ettei ollu saanu kassuuttaat kläppii itte, ja ette iso osa perheen kulttuuriperinöstä oli häviny.

Pialaki oon interessii kväänitten oikkeuksista, ja oon nyt Nordkalottfolketin representantti Saametingassa.

Teksten er omskrevet til Porsanger-variant av Terje Aronsen.