Ingeborg Arvola oon yllättynny vasthaanotosta minkä hänen uusi rommaani oon saanu. «Kniven i ilden» oon nimittäin saanu positiivista takaisinmellinkii joka puolelta, ja monet suuret meediatalot oon ylistänny sitä.
«Vidunderlig og storslagen», meinaa VG ja anttaa rommaanille kuusi kuuđesta poengista. «Her er spennende stoff, drama og driv. Ubendig begjær og saftig sex» kirjoittaa Dagbladet ja anttaa viisi kuuđesta. «Arvola skriver med uimotståelig sensualitet» meinaa taas Aftenposten.
Arvola oon tottunu saamhaan ruussui, palkinttoi ja stipendii, mutta tämmöisheen huomihoon hän ei ole tottunu.
– Olen tietäny ette olen kirjailiija jonka kirjoi ei lujeta hirvheen paljon. Tämä oon aivan erilaista. Mie häyđyn freistata hyväksyyt sen, ja olla myötä reisussa.
Arvola oon syntyny Vookissa, mutta kasunu Tromssassa. Nuorena raavhaana hän muutti Uslhuun. Tarkoituksena ei ollu pyssyy sielä, mutta niin siinä kävi ko hän löysi miehen ja sai kaksi kläppii ja bonuspojan.
Hän oon antanu ulos usheen kirjan, niin ko nuorisorommaanisarjan Buffy By.
Redaktööri halus lissää Näätämöstä
«Kniven i Ilden» ei ole ensimäinen kerta ko Arvola kirjottaa kvääniin/norjansuomalaisten ympäri. «Neiden 1970», Näätämö 1970, tuli ulos vuona 2015 ja muisteli Arvolan lapsuuđen ympäri Näätämön kylässä, missä hän vietti aikkaa hänen isän familiän kans.
Ko kirja tuli ulos, toivo forlaakin redaktööri kuitenki, ette hän sais lissää materiaalii Arvolalta sen kulttuurin ympäri, joka oli osa kyllää ja Itä-Finmarkun plaanaa, missä kolmen heimon kohtaaminen oli vahvasti esilä.
– Se oli kuitenki tosi hankala tiettää mistä mie sitte oikhein kirjoittaisin. Mikä siinä kulttuurissa sitte oikhein oon erikoista tahi onko siinä mithään erikoista jos sie et ota myötä kieltä, sannoo Arvola.
Näätämössä praatthiin nimittäin suomee tahi kväänii. Joka kerta ko Arvola ja isä oli isovanhiimilla kylässä, praatathiin raavhaat ommaa kieltä.
– Se kieli jota mie kuulin ko minun familiä kohđatteli, oon minule vielä tääpänäki tärkkee.
Isovanhiimii hän kuttui Ämmiksi ja Ukiksi ja uskoi, ette net olis ollu kans heiđän oikkeet nimet. Ukki oon suomalainen sana isoisäle/pästäfaarile/faarile, joka oon kans ollu käytössä kväänin kielessä.
Ingeborg Arvola oon asunu Uslussa siitä saakka ko hän muutti sinne nuorena raavhaana.
Foto: Laila Lanes / NRKKieli katos
Familiä piti kans kielestä pitkhään kiini, mutta Arvolan sukupolvi ei sitä oppinu. Ja sitä hän kattuu.
– Mie ja minun serkut menetethiin se. Kukhaan meistä ei saata puhhuut sitä. Se on meiđän sukupolvi missä kieli tullee kattoomhaan familiästä.
Hän muistelee, ette hän olis tietenki opetellu kielen koulussa, jos hänelä siihen kouluaikana olis ollu mahđolisuus. Kieltä hän ei kans pysty antamhaan familiän seuraavalle sukupolvele, hänen omile kläpiile, vaikka niin suomee ette kväänii nyt opetethaan kouluissa.
Sen hän oppi, ko hän freistas saađa omale pojale suomen kielen opetusta Uslussa. Se oon nimittäin tyhä mahđolista Tromssassa ja Finmarkussa, ja siksi Uslussa assuuva poika ei saanu siihen tarjousta. Ja sitä Norjan hallitus ei halluu muuttaat.
Tätä Arvola ei ymmärä.
– Sama oikkeus häytyis koskee koko Norjaa. Tääpänä se olis mahđolista käyttäät nettii ja oppiin kieltä sen avula ilman mithään probleemiita, sannoo hän.
Teki paljon tutkimusta
Kirjassa «Kniven i ilden» Arvola tuo esile kunka se oli ellää Näätämössä, Pykeijässä ja Itä-Finmarkussa 1800-luvula. Hän käytti paljon aikkaa siihen, ette hän saattoi ymmärttäät kunka mailma silloin oli. Eriliikasesti hän häytyi saađa tiettäät, kunka se kulttuuri, mistä redaktööri halus lissää materiaalii, oli siihen aikhaan.
Uni hänen ämmin ympäri sai hänen tutkimhaan lissää tiettoo juuri hänen ämmin taustasta. Unessa hän koki, ette hän sai uuđen kontaktin ämmhiin, joka herätti hänen intressin eriliikasesti familiän kväänin/norjansuomalaista taustasta.
Samala hän oli myötä teatteriprosjektissa Vesisaaressa, joka nosti hänen intressii kvääniin histoorii kohtaan. Hän alkkoi tutkiit kunka olosuhtheet oikhein oli ko hänen isoisän isoämmi tuli nykyisheen Norjhaan Suomesta. Hän halus tiettää kunka ja milloin hän tuli maahan, kunka se oli täälä silloin ja keitä hän kohđatteli.
– Mie halusin tiettäät lissää minun isoämmistä, Eva Niva Arvolasta ja hänen isovanhiimista. Se vaikutti jännittäävältä.
Eva Niva Arvola oon mainittu muun muassa Samuli Paulaharjun kirjassa Ruijan suomalaisia, joka tuli norjaksi vuona 2020 nimelä «Kvenene – et folk ved ishavet».
Löysi isoisoisoämmin rakkhaushistoorin
Ämmin ja Eva Niva Arvolan suvun puolelta Arvola löysi kans hänen isoisoisoämmi Brita Kaisa Seipäjärven, josta tuli kans kirjan «Kniven i ilden» päähenki. Hän tuli Näätämhöön vuona 1859.
Arvola löysi oikkeuđenkäyntipaperiita, jokka toi esile Brita Kaisan rakkhaushistooriin ja suhtheen miehheen nimeltä Mikko, joka oli naimisissa toisen naisen kanssa. Histooria oli kans mainittu kirjassa «Grensebygda Neiden».
– Se oli tođela interesanttii. Histooria oli niin saftinen, ette mie halusin tiettää enämpi ja enämpi, nauraa Arvola.
Kirkkokirjoin ja muitten viralisten paperiitten avula hän sai lihhaa luun pääle, ja rommaanin mailma perustuu faktoihin, jokka hän niitten kautta oon saanu. Ihmisten väliset riiđat, erilaiset oikkeuđenkäynit ja faktat sen aijan ruovasta ja elämästä oon auttanu Arvolaa luomhaan kuvan sen aijan yhtheiskunnasta ja kulttuurista.
Kaikkee tiettoo hän ei kuitenkhaan ole ottanu myötä kirjhaan.
– Ko mie laitoin itteni enämpi ja enämpi kaiken sen materiaalin sisäle, mie tajusin ette se oon uskomaton määrä tiettoo. Siksi mie häyđyin kattoo mikä tieto oikkein oon relevanttii rommaanille. Histoorillisissa rommaanissa oon helppo ottaa myötä liijan paljon informasuunii, sannoo hän.
Käänethään usheele kielele
Arvola kirjottaa paljon Brita Kaisan parrantavista käsistä ja hänen kyvystä nähđä assiita, joita muut ei näje. Hän ei tieđä jos isoisoisoämmilä oli tämmöissii kykkyi, mutta muistelee, ette hänen familiässä oon ihmissii, joila semmossii oon.
– Se oon selvästi elläävä osa vanhoi päivii.
Rommaanissa lestadianismi oon matkala Pykeijhään, mutta ei ole vielä saanu suurta jalansijjaa plaanala. Mutta se tullee olemhaan enämen esilä kahđessa seuraavassa kirjassa, sannoo Arvola.
– Minule se oon tärkkeetä, ette myötä oon kans taikauskoo, kansanuskoo, ette se olis tasapainossa.
Kirjan oon ostanu Tanska, Ruotti, Suomi, Hollanti, Färsaaret sekä Franska, ja se tulhaan kääntämhään usheele kielele.
Brita Kaisa tullee olemhaan kolmen kirjan päähenki, uskoo Arvola. Hän ei kuitenkhaan tieđä jos sarja loppuu siihen, sillä Brita Kaisan tyttärellä ja pojantyttärellä oon kans jännittäävii histooriita.
